KUNTOKESKUS SISUN YLEISET JÄSENEHDOT

 

1. JÄSENYYS
Sisun jäseneksi liittyminen tapahtuu täyttämällä liittymislomake, joka löytyy Sisun verkkosivuilta. Liittymislomakkeella valitaan jäsenyystyyppi (toistaiseksi voimassa oleva AamuSisu tai KokoSisu tai SuperSisu vuosijäsenyys).

Sisun jäsenyys edellyttää avausmaksun sekä kuukausimaksun tai vuosimaksun suorittamista valitusta jäsenyydestä riippuen. Alle 18-vuotias henkilö voi liittyä Sisun jäseneksi huoltajan suostumuksella.

Jäsenyyteen kuuluu kuntosalin, ryhmäliikuntatuotteiden ja virtual spinningin rajoitukseton käyttö kuntokeskuksen aukioloaikoina. Jäsenyys ei sisällä laiteopastusta eikä henkilökohtaista kuntosaliohjausta tai -ohjelmaa.

2. AVAUSMAKSU
Jäseneksi liittymisen yhteydessä asiakkaalta veloitetaan kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukainen kertaluontoinen avausmaksu. Avausmaksulla katetaan jäsenyyden perustamiskuluja sekä kulkukortin kustannukset. Avausmaksua ei palauteta vaikka jäsenyys myöhemmin irtisanottaisiin. Avausmaksu veloitetaan aina jäsenyyttä avattaessa.

3. JÄSENYYSVAIHTOEHDOT
3.1. TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVA JÄSENYYS
Jäsenyys on voimassa toistaiseksi. Jäsenyyden irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi. Irtisanominen tulee tehdä Sisun verkkosivuilla lähettämällä vapaamuotoinen irtisanomisilmoitus sähköpostilla osoitteeseen: info(at)kuntokeskussisu.fi.

Jäsenyyttä perustettaessa maksetaan avausmaksu sekä kuluvan kuukauden kuukausimaksu. Seuraavien kuukausien kuukausimaksu maksetaan e-laskulla tai alempana selostetuilla erikoismaksuvälineillä. Kuukausimaksujen eräpäiväksi muodostuu myyntipäivä/aloituspäivämäärä.

Suosittelemme jäsenillemme e-laskun käyttöä. Paperilaskuista perimme voimassaolevan hinnaston mukaisen toimitusmaksun. Paperilaskuihin tuleva toimitusmaksu johtuu paperilaskujen lähettämisestä aiheutuvista kustannuksista. E-lasku on jäsenillemme ilmainen ja säästää samalla luontoa.

+Bonus-etu
Toistaiseksi voimassaolevien jäsenyystyyppien(AamuSisu ja KokoSisu) hinnoittelu on kaksiportainen. Edellä mainittujen sopimustyyppien jäsenmaksu alenee automaattisesti puolen vuoden(6kk) yhtäjaksoisen jäsenyyden jälkeen kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Porrastuksen tarkoituksena on palkita jäseniä pitkäaikaisesta jäsenyydestä ja sitoutumisesta. +Bonus-etu on Kuntokeskus Sisun asiakkaalle myöntämä henkilökohtainen jäsenetu, eikä sitä voida siirtää toiselle jäsenelle. Alennettu +Bonus hinta säilyy jäsenetuna niin kauan kuin asiakkaan jäsenyys kestää yhtäjaksoisesti. Mikäli asiakas irtisanoo jäsenyyssopimuksen, hän menettää jäsenmaksuun saamansa +Bonus-edun. Jokainen avattu jäsenyys alkaa normaalihintaisena ja siirtyy +Bonus-hinnoitteluun 6kk:n yhtäjaksoisen jäsenyyden jälkeen.

Toistaiseksi voimassa olevan jäsenyyden maksutavat:

a) Käteis-/korttimaksu myymälään
Jäsenmaksut voi suorittaa Sisun myymälään käteisellä tai pankki-/luottokortilla myymälän aukioloaikoina. Jäsenmaksut tulee suorittaa myymälään vähintään 3 viikkoa ennen uuden jäsenmaksukuukauden alkua. Jäsenmaksut laskutetaan automaattisesti 2 viikkoa ennen uuden jäsenmaksukuukauden alkua, eikä niitä voi enää laskutuksen jälkeen maksaa myymälään.

b) E-lasku
Kuukausimaksu
voidaan maksaa e-laskulla niin, että maksu veloitetaan eräpäivänä. Jäsenelle annetaan ohjeet e-laskulla maksamiseen jäsenkortin mukana. Jäsenen tulee tutustua huolellisesti ohjeeseen, jotta maksu tulee suoritettua oikein.

c) Erikoismaksuvälineet
Kuukausimaksu voidaan maksaa myös esim. Smartum-liikuntaedulla, Tyky-seteleillä, Edenredillä, e-passilla ja Sporttipassilla (jos sinulla on käytössä joku muu esim. työnantajan myöntämä liikuntaetu, varmista sen toimivuus Sisun asiakaspalvelusta)(edellä mainittuja maksuvälineitä kutsutaan näissä ehdoissa erikoismaksuvälineiksi). Allekirjoitetut liikuntasetelit voi jättää Sisun kuntosalilla sijaitsevaan lukolliseen postilaatikkoon tai ne voi tuoda Sisun myymälään asiakaspalvelun aukioloaikana. Smartum-saldolla maksettaessa tulee lähettää kuitti maksusta osoitteeseen info(at)kuntokeskussisu.fi. Sporttipassilla maksettaessa valitaan verkkomaksu ja vastaanottajaksi Kuntokeskus Sisu. Kuittia ei tarvitse toimittaa Sisulle.

Erikoismaksuvälineillä voidaan maksaa vain täysiä kuukausia ja jäsenelle ilmoitetaan sähköpostilla tai tekstiviestillä mihin asti kuukausimaksut on maksettu. Mikäli seteleillä maksettaessa setelien arvo ylittää täysien kuukausien kuukausimaksun, ei erotusta palauteta. Erikoismaksuvälineillä maksettaessa on maksu suoritettava tai kuitti maksusta esitettävä viimeistään kolme viikkoa ennen halutun maksun eräpäivää, jotta kyseinen kuukausimaksu voidaan hyvittää. Mikäli maksu suoritetaan myöhemmin, tulee jäsenen maksaa kyseisen kuukauden kuukausimaksu e-laskulla. Tällöin erikoismaksuvälineellä tehty maksu hyvitetään seuraavien kuukausien kuukausimaksuista. Erikoismaksuvälineillä voi maksaa aloitusmaksun sekä ensimmäisen kuukauden kuukausimaksun vain suoraan myymälään. Verkkokaupassa erikoismaksuvälineitä ei voi käyttää. Kysy lisätietoja osoitteesta: info@kuntokeskussisu.fi.

3.2. JÄSENYYDEN TAUOTUS
Toistaiseksi voimassaolevissa jäsenyystyypeissä sallitaan enintään yksi taukokuukausi vuodessa. Tauon ajaksi asiakas voi valita yhden haluamansa jäsenyyskuukauden laskutusvälin, jonka ajan jäsenkortti on poissa toiminnasta eikä kuukausimaksua peritä. Pidempää taukoa varten esim. sairauden vuoksi, asiakkaan on esitettävä asiaan kuuluva sairauslomatodistus. Ellei asiakas halua esittää sairauslomatodistusta jäsenyyden tauottamiseksi, on hänen irtisanottava jäsenyytensä normaalien irtisanomisehtojen mukaisesti.

3.3. VUOSIJÄSENYYS
Vuosijäsenyys alkaa, kun avausmaksu ja vuosijäsenyys on kokonaisuudessaan maksettu. Vuosijäsenyys on voimassa vuoden määräajan jäsenyyden alkamispäivästä lukien, eikä sitä voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden. Ennakkoon maksetun vuosijäsenyyden päätyttyä asiakkaan jäsenyys jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassaolevana 1kk:n irtisanomisajalla. Asiakasta laskutetaan tämän jälkeen jäsenyydestä kuukausittain. Halutessaan asiakas voi ensimmäisen kuukausilaskun saatuaan jatkaa vuosijäsenyyttään ja maksaa myymälään uuden 12kk:n jakson, jolloin hän saa sen alennettuun hintaan. Ellei asiakas kuitenkaan halua lainkaan jatkaa jäsenyyttä hänen on irtisanottava sopimus samoin kuin toistaiseksi voimassaolevissa jäsenyyksissä. Mikäli asiakas sairastuu maksetun vuosijäsenyyden aikana ja jäsenyys keskeytyy yli kuukauden ajaksi, hänen on esitettävä asiaankuuluva sairauslomatodistus. Sairausloman kesto lisätään käyttöaikana ennakkoon maksetun jäsenyysajan jatkoksi.

Vuosimaksu ja avausmaksu maksetaan jäsenyyttä perustettaessa. Mikäli haluat maksaa vuosijäsenyyden edellä mainituilla erikoismaksuvälineillä, lähetä asiasta sähköpostia osoitteeseen info(at)kuntokeskussisu.fi ennen liittymislomakkeen täyttämistä.

4. JÄSENTUNNISTE
Sisun jäsenille tehdään avausmaksun ja kuukausi- tai vuosimaksun maksamisen jälkeen henkilökohtainen jäsentunniste. Tunnisteen voi noutaa Sisun asiakaspalvelusta päivystysaikoina tai se voidaan postittaa asiakkaalle. Jos asiakas haluaa että tunniste postitetaan, hänen tulee ilmoittaa siitä sähköpostilla osoitteeseen: info@kuntokeskussisu.fi. Tunniste on kulkuavain Sisun tiloihin ja se mahdollistaa Sisun palvelujen käytön jäsenyyden aikana. Tunnisteen katoamisesta on viipymättä ilmoitettava sähköpostitse Sisun henkilökunnalle. Uusi tunniste tehdään jäsenelle avausmaksun hinnalla. Vialliset tunnisteet vaihdetaan veloituksetta, mutta vääränlaisessa käytössä vaurioituneen tunnisteen uusimisesta veloitetaan avausmaksua vastaava korvaus. Jäsentunniste on henkilökohtainen ja sitä ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön.

5. RYHMÄLIIKUNTATUNTIEN VARAAMINEN JA VARAUKSEN PERUUTUS
Sisun nettisivuilla on varausjärjestelmä, jonka avulla voit varata paikkasi haluamallesi tunnille. Jäsenyyden avaamisen yhteydessä jokaiselle jäsenelle luodaan henkilökohtainen käyttäjätunnus ja salasana järjestelmän käyttöä varten. Ryhmäliikuntatunneille osallistuminen on mahdollista vain Sisun jäsenille, eli kertalippuja ohjatuille tunneille ei myydä. Ryhmäliikuntatunneille ei ole pakko varata paikkaa ennakkoon, sillä jos vapaita paikkoja on jäänyt jäljelle, tunneille pääsee mukaan myös saapumalla ajoissa paikalle. Kuntokeskus Sisun auloissa on asiakaspäätteet joista näet seuraavaksi alkavat tunnit ja voit varata paikan haluamallesi tunnille. Aulan asiakaspäätteellä myös kirjaudut varaamallesi tunnille. Muista kirjautua saapuneeksi varaamallesi tunnille vaikka olisi tehnyt nettivarauksen.

Jäsenellä on velvollisuus peruuttaa varauksensa ellei hän pääsekään saapumaan tunnille ajoissa tai on kokonaan estynyt osallistumasta varaamalleen tunnille. Varattu ryhmäliikuntatunti tulee peruuttaa viimeistään tuntia(1h.) ennen ko. tunnin alkua. Näin varattu paikka vapautuu muiden varattavaksi. Peruuttamattomasta varauksesta Sisulla on oikeus veloittaa asiakkaalta enintään 20€:n varausmaksu.

6. ASIAKASPALVELUN PALVELUMAKSUT
Jos asiakas haluaa omaehtoisesti muuttaa tai vaihtaa voimassaolevaa jäsenyystyyppiä, siirtää toistaiseksi voimassaolevan jäsenyyden laskutusta tai tehdä muita muutoksia jäsenyyssopimukseen, Sisu voi periä muutoksista voimassaolevan palveluhinnastonsa mukaisen maksun.

7. YLEISET JÄSENEHDOT
Sisun jäsenyys on henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää tai vuokrata toiselle henkilölle. Jäsentunnistetta ei saa luovuttaa toisen käyttöön, ja mikäli Sisu havaitsee tunnisteen väärinkäytöksiä, on sillä oikeus päättää jäsenyys välittömästi ja periä jäseneltä 200 euron sopimusrikkomusmaksu. Mikäli jäsenyys on päätetty väärinkäytöksen takia, Sisulla ei ole velvollisuutta palauttaa maksettuja maksuja jäsenelle.

Sisu voi harkintansa mukaan joko keskeyttää tai päättää jäsenyyden maksamattomien jäsenmaksujen tai kuntosalin ilmapiiriin sopimattoman käytöksen vuoksi.

Mikäli jäsenyys on keskeytetty maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi, tulee jäsenen ottaa yhteyttä sähköpostilla Sisuun osoitteeseen info(at)kuntokeskussisu.fi sopiakseen maksamattomien laskujen maksamisesta ja jäsenyyden palauttamisesta. Sisulla on oikeus siirtää maksamattomat laskut perintään.

Jäsenyydessä ei ole taukomahdollisuutta, paitsi raskauden, armeijan tai vakavan sairauden perusteella. Tauosta tulee sopia erikseen Sisun henkilökunnan kanssa ja sen perusteesta tulee esittää luotettava todistus. Määräaikaisissa sopimuksissa taukoaika hyvitetään jäsenyysaikana sen jälkeen, kun asiakkaalta ennakkoon laskutettu jäsenyysaika päättyy.

Kuntoilu Sisussa tapahtuu jäsenen omalla vastuulla ja jäsenen tulee noudattaa Sisun kuntokeskuksessa esillä olevia laitteiden käyttöohjeita ja muuta ohjeistusta. Jäsenen tulee huomioida, että Sisussa ei ole aina henkilökuntaa paikalla. Sisu ei vastaa henkilövahingoista tai aineellisista vahingoista, jotka aiheutuvat jäsenelle tai tämän omaisuudelle. Jäsen vastaa itse vakuutuksistaan.

Jäsenen tulee ilmoittaa Sisuun nimen, puhelinnumeron, osoitteen sekä tilinumeron muutoksesta. Sisu pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin. Hintojen muutokset ilmoitetaan Sisun verkkosivuilla ja jäsenille lähetettävällä uutiskirjeellä ja ne astuvat voimaan ilmoituspäivää seuraavan kuun alusta lukien. Sisulla on oikeus yksipuolisesti muuttaa näitä Yleisiä Sopimusehtoja. Kulloinkin voimassa olevat Yleiset Sopimusehdot löytyvät Sisun verkkosivuilta.

Sisulla ei ole velvollisuutta hyvittää jäsenen maksamia maksuja, mikäli se joutuu hetkellisesti sulkemaan Sisun kuntokeskuksen tai osan kuntokeskuksesta siellä suoritettavien välttämättömien huoltotöiden tai muiden vastaavien syiden vuoksi. Jäsenyys oikeuttaa voimassaolevasta jäsenyystyypistä riippuen käyttämään Sisun kuntokeskuksia Raahessa ja niissä kulloinkin tarjottavia palveluja. Sisulla on oikeus yksipuolisesti muuttaa toimipaikkojensa sijaintia, tarjoamaansa palveluvalikoimaa ja tuotteiden hinnoittelua.

Sisulla on oikeus siirtää sopimus kolmannelle ilman jäsenen nimenomaista suostumusta.

 

 

Kuntokeskus Sisu

© 2019 Kuntokeskus Sisu Oy